16.3.2023

Mitä käytettyjä sähköautoja nyt kysytään? Autoilijan omat tarpeet määrittävät lopulta parhaan hinta-laatusuhteen

Monelle auton ostamista harkitsevalle suomalaiselle sähköauto on kiinnostava vaihtoehto seuraavaksi kulkuneuvoksi.  


Kattava sähköautovalikoima on tutustumisen arvoinen – käytettyjä ajoneuvoja löytyy laajalla hintahaitarilla ja erilaisiin käyttötarpeisiin sopivilla ominaisuuksilla. Käytettynä hankitussa sähköautossa etuna on esimerkiksi se, että kulkuneuvon pääsee ajamaan autoliikkeestä suoraan kotiin välttäen uuden auton pitkät toimitusajat.  


”Minut itseni sähköautoilun pariin houkutteli ajamisen edullisuus ja helppous – kotipihasta pääsee lähtemään periaatteessa aina ’tankki täynnä’, kun akku on ladattu ajojen välissä”, kertoo Kamux Suomen ostopäällikkö Antton Vanhala, jolla on ollut käytössään kaksi käytettynä hankittua sähköautoa.   


Sähköautoista puhuttaessa useimpien mieleen tulee Tesla. Käytettyjä Tesloja onkin hyvin saatavilla ja Teslan malleista erityisesti Model 3 ja Model Y ovat suosittuja. Näiden rinnalla kysytyimpiä sähköautoja löytyy Vanhalan mukaan VAG-konsernin merkeiltä, kuten Skodalta, Audilta, Volkswagenilta ja Cupralta


”Hyvinä verrokkeina Teslan malleille ovat esimerkiksi Skoda Enyaq ja Volkswagenin ID.3 ja ID.4. Myös korealaisilta merkeiltä Hyundailta ja Kialta löytyy kiinnostavia malleja”, Vanhala sanoo ja jatkaa: ”Teslan hinnan ja ominaisuuksien suhde on toki erittäin hyvä, kun taas erityisesti perinteisiä saksalaisia merkkejä pidetään todella luotettavina. Eri sähköautomallien hinta-laatusuhteen vertailu yleisellä tasolla onkin haasteellista. Lopulta jokaisen autoilijan yksilölliset tarpeet määrittelevät sen, mikä ajoneuvo tarjoaa parasta vastinetta rahalle. Tässä vaihtoehtojen punnitsemisessa me asiantuntijat voimme olla parhaiten avuksi.” 


Kamuxin laajassa sähköautovalikoimassa hintahaitari asettuu tällä hetkellä noin 12 000–180 000 euron välille. Nykyteknologialla varustetuissa käytetyissä sähköautoissa yleisin hintaluokka on 20 000–60 000 euroa. Arvoon vaikuttavat monet autoyksilön ominaisuudet, kuten esimerkiksi akkukapasiteetti ja se, onko kyseessä nelivetoinen kulkupeli. Toisinaan oikean auton etsintä lähtee ominaisuuksista ja toisinaan taas tietystä merkistä. Itselle tuttu ja luotettu automerkki on yhdelle autoilijalle selvä valinta, kun toinen keskittyy mieluummin vaikkapa pelkästään sähköautoja valmistavien merkkien automalleihin. 


Autoa hankkivan vaakakupissa voivat painaa myös mahdollisiin sähköauton huoltokäynteihin liittyvät seikat. Perinteisillä merkeillä huoltoverkosto on laajempi ja esimerkiksi Volkswagenin sähköauton voi huollattaa kaikilla merkin huoltopisteillä. Osa valintakriteereistä liittyy tietenkin sähköauton voimanlähteeseen, mutta toisaalta hankinnassa täytyy huomioida hyvin samanlaisia seikkoja kuin minkä tahansa ajoneuvon. Erilaiset lisävarusteet, matkustamon ja tavaratilan koko sekä esimerkiksi auton ulkonäkö vaikuttavat valintaan.  


”Meillä Kamuxilla valikoimasta löytyy sähköautoja monenlaisten autoilijoiden tarpeisiin läpi merkkien ja mallien. Sen lisäksi, että Suomen myymäläverkostomme ja verkkokauppamme on laaja, tuomme autoja myös ulkomailta. Pystymmekin tarvittaessa auttamaan asiakasta löytämään etsimänsä silloinkin, kun mielessä on valmiiksi jokin tietty merkki ja malli tietyillä ominaisuuksilla”, Vanhala summaa.  



Psst! Meiltä saat myös sähkö- ja hybridiautojen lataukseen tarvittavat latauslaitteet. Tutustu Walle-latureihin täältä!


Viimeisimmät